top of page
Search

Painon ylläpitäminen -Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en silti tee sitä?

Oct 8
4 min read

Tiedät varmasti jo aika paljon siitä, mikä tukee hyvinvointia.Tiedät, että olisi hyvä liikkua säännöllisesti, syödä monipuolisesti, nukkua riittävästi, huolehtia palautumisesta.

Ehkä tiedät jopa tarkalleen, mitä sinun pitäisi omassa arjessasi tehdä.

Silti kaiken tekeminen voi tuntua yllättävän vaikealta. Päätät aloittaa tapojesi muuttamisen maanantaina, saat hyvän draivin päälle ja onnistut muutaman päivän tai viikon ajan. Sitten tulee kiireinen päivä, huonosti nukuttu yö, stressaava tilanne tai viikonloppu ja rytmisi rikkoutuu. Yhtäkkiä huomaat olevasi taas lähtöpisteessä ja silloin mieleen saattaa tulla ajatus:

"Miksi minä en vain tee sitä, minkä tiedän olevan minulle hyväksi?"

Oletko ajatellut ettei kyse olekaan motivaation tai itsekurin puutteesta.

 

Tieto ei automaattisesti muutu toiminnaksi

Meillä on helposti sellainen käsitys, että kunhan tiedämme tarpeeksi, alamme toimia oikein. Kutsun tätä tiedän- ja jos- teemaksi:

  • Jos tietäisin, että liikunta tekee minulle hyvää, liikkuisin.

  • Jos tietäisin, että säännöllinen syöminen auttaa jaksamaan, söisin säännöllisesti.

  • Jos tietäisin, että uni on tärkeää, menisin ajoissa nukkumaan.

  • Tiedämme, että puhelinta ei ehkä kannata selata puoleen yöhön. Silti teemme niin.

  • Tiedämme, että lyhyt kävely tekisi hyvää. Silti sohvalta lähteminen voi tuntua raskaalta.

  • Tiedämme, että nälkäisenä kauppaan meneminen ei ehkä ole paras idea. Silti menemme.

Todellisuudessa ihmisen toiminta ei ole näin yksinkertaista.

Tieto on tärkeää, mutta tieto yksin ei riitä muuttamaan käyttäytymistä.

 

Miksi motivaatio loppuu ja mitä tehdä, kun motivaatio katoaa?


Moni aloittaa uuden tavan silloin, kun motivaatio on korkealla. Usein uusien tapojen muuttaminen ajoittuu loppukesään ja alkuvuoteen. Toisinaan, jopa lyhyellä tähtäimellä maanantai tuntuu uudelta alulta "Aloitan ensi viikolla".

Päätät, että nyt riittää. Tästä lähtien pidät itsestäsi parempaa huolta ja aloitat tekemään listan asioista, jotka aiot muuttaa.

Syöt paremmin, liikut enemmän, herkuttelet vähemmän, menet ajoissa nukkumaan, juot enemmän vettä. Ensimmäiset päivät voivat tuntua helpoilta, mutta motivaatio vaihtelee. Se on täysin normaalia. Jos uuden toiminnan onnistuminen riippuu siitä, että olet joka päivä motivoitunut, muutoksesta tulee hyvin haavoittuva, siksi kannattaa miettiä asiaa toisesta näkökulmasta:

Miten voisin tehdä tästä niin helppoa, että pystyn toteuttamaan sen myös silloin, kun motivaatio on vähissä?

 

Miksi liian suuret tavoitteet vaikeuttavat muutosta?

 

Hyvin yleinen kompastuskivi on se, että yritämme muuttaa liian monta asiaa kerralla.

Kun päätämme aloittaa, haluamme usein tehdä kaiken kunnolla. Tunnistatko nämä ajatuksissasi?

"Alan käydä salilla neljä kertaa viikossa."

"Syön tästä lähtien terveellisesti."

”Jätän herkut pois”

"En enää syö iltaisin mitään."

"Herään joka aamu puoli seitsemältä."

"Alan kävellä 10 000 askelta päivässä."

Yksittäiset tavoitteet voivat olla hyviä.

Mutta kun niitä tulee kerralla kymmenen, arki alkaa helposti tuntua projektilta.

Ja mitä tapahtuu, kun yksi osa ei onnistu?

Saatamme ajatella, että koko suunnitelma epäonnistui.

Silloin helposti luovutamme kokonaan.

Todellisuudessa yhden asian epäonnistuminen ei tarkoita, että kaikki meni pieleen.

 

Yksi lipsahdus pilaa kaiken?

 

Olet ehkä tunnistanut itsesi seuraavasta tilanteesta.

Päätät syödä viikon ajan terveellisesti ja tehdä valintoja, jotka tukevat hyvinvointiasi. Maanantai sujuu suunnitelmien mukaan, ja tiistai menee yhtä hyvin.

Keskiviikkona syöt työpäivän jälkeen jotain, mitä et ollut suunnitellut.

Mielessäsi käy ajatus:

”No, nyt tämä koko päivä meni pilalle.”

Koska koet jo epäonnistuneesi, ajattelet, ettei loppupäivällä ole enää niin väliä. Syöt illalla vielä lisää, vaikka et ehkä alun perin olisi halunnut.

Torstaina päätät aloittaa uudelleen vasta seuraavana maanantaina.

Näin yksi suunnitelmista poikkeava hetki voi vähitellen vaikuttaa koko viikon rutiineihin. Kyse ei välttämättä ole siitä, mitä söit keskiviikkona, vaan siitä, miten tulkitsit tilanteen ja mitä ajattelit sen jälkeen.

Yksi poikkeama eli lipsahdus ei kuitenkaan tarkoita epäonnistumista. Seuraavan valinnan ei tarvitse odottaa uutta päivää tai maanantaita. Voit jatkaa itsestäsi huolehtimista jo seuraavalla aterialla.


Sen sijaan voisi opetella ajattelemaan:

Yksi valinta ei määritä loppupäivää tai viikkoa.

Jos söit jotain ylimääräistä, seuraava ateria voi olla aivan tavallinen.

Jos et päässyt suunnittelemaasi treeniin, voit vaihtaa treenin kävelyyn.

Jos valvoit myöhään, seuraavana iltana voit palata tavalliseen rytmiin.

Sinun ei tarvitse odottaa uutta viikkoa, uutta kuukautta tai uutta vuotta.

Paluu voi tapahtua seuraavassa mahdollisessa hetkessä.

 

Tee hyvästä valinnasta mahdollisimman helppo


Jos haluat tehdä jostain toiminnasta pysyvän osan arkea, pelkän motivaation sijaan kannattaa miettiä, miten ympäristö voisi tukea sitä.

Mitä helpommaksi toiminta on tehty, sitä pienempää motivaatiota sen aloittaminen yleensä vaatii.

Jos haluat kävellä aamulla, laita lenkkivaatteet valmiiksi.

Jos haluat syödä aamupalan, pidä helposti valmistettavat vaihtoehdot saatavilla.

Jos haluat mennä kuntosalille töiden jälkeen, pakkaa salikassi jo edellisenä iltana.

Jos huomaat napostelevasi automaattisesti illalla, pysähdy hetkeksi miettimään, mitä oikeastaan tarvitset: ruokaa, lepoa, tekemistä, rauhoittumista vai jotain muuta?

Tarkoitus ei ole tehdä arjesta täydellistä.

Tarkoitus on tehdä halutusta toiminnasta hieman helpompaa.

 

Pieni muutos voi olla parempi kuin täydellinen suunnitelma


Jos jokin uusi tapa tuntuu liian suurelta, pienennä sitä.

Et tarvitse tunnin treeniä.

Voit aloittaa kymmenestä minuutista.

Et tarvitse täydellistä ruokavaliota.

Voit aloittaa yhdestä ateriasta.

Et tarvitse täydellistä unirytmiä.

Voit aloittaa siitä, että menet tänään hieman aikaisemmin nukkumaan.

Pieneltä tuntuva teko voi tuntua merkityksettömältä, mutta juuri toistaminen antaa sille merkityksen. Tavat eivät synny yhdestä suuresta teosta, vaan pienistä asioista, joita toistamme yhä uudelleen arjessa.

Tavoitteena ei ole tehdä mahdollisimman paljon silloin, kun kaikki menee hyvin.

Tavoitteena on löytää sellainen tekemisen taso, joka onnistuu myös tavallisessa, jopa kiireisessä arjessa.

Entä jos ongelma ei olekaan sinussa?

Jos olet yrittänyt monta kertaa ja palannut aina takaisin vanhoihin tapoihin, voi olla helppo ajatella, että sinussa on jotain vikaa.

Ehkä olet liian laiska.

Ehkä sinulla ei ole tarpeeksi itsekuria.

Ehkä et vain pysty muuttumaan.

Mutta ennen kuin päätät näin, pysähdy tutkimaan tilannetta.

Oliko tavoitteesi realistinen?

Yrititkö muuttaa liian montaa asiaa yhtä aikaa?

Perustuiko tekeminen pelkästään motivaatioon?

Oliko suunnitelmassasi tilaa huonoille päiville?

Mitä tapahtui juuri ennen kuin palasit vanhaan tapaan?

Mitä olisit tarvinnut siinä hetkessä?

Näihin kysymyksiin vastaaminen voi kertoa paljon enemmän kuin itsesi syyllistäminen.

Kysy seuraavaksi itseltäsi tämä

Kun huomaat jälleen ajattelevasi:

"Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta en saa itseäni tekemään sitä."

Kokeile vaihtaa kysymystä.

Älä kysy:

"Miksi olen näin saamaton?"

Kysy:

"Miten voisin tehdä tästä seuraavasta askeleesta helpomman?"

Ehkä seuraava askel on kymmenen minuutin kävely.

Ehkä se on tavallinen kotiruoka.

Ehkä se on puhelimen laittaminen sivuun puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Ehkä se on se, että pysähdyt ennen automaattista napostelua ja kysyt itseltäsi, mitä oikeastaan tarvitset.

Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla.

Eikä sinun tarvitse olla täydellinen.

Usein tärkeämpää on löytää tapa toimia, johon pystyt palaamaan uudelleen ja uudelleen.

Koska pysyvämpi muutos ei rakennu yksittäisestä täydellisestä päivästä. Se rakentuu tavallisista päivistä, joina teet itsesi kannalta riittävän hyviä valintoja – ja palaat niihin myös silloin, kun välillä tulee huonompia päiviä.


Ja jos sinusta tuntuu ettet pysty tekemään muutosta yksin, olet lämpimästi tervetullut painonpudotusvalmennukseeni tammikuussa! Lisää tietoa löydät svuiltani: https://www.jotainraikasta.fi/painonpudotusvalmennus


Valoa päivääsi: Irina



 
 
 

Comments


bottom of page