
PAINONPUDOTUSVALMENNUS
Kenelle painonpudotusryhmä on tarkoitettu?
Valmennus on tarkoitettu juuri sinulle joka kamppailet painonpudotuksen kanssa ja kaipaat alkusysäystä liikunnalliselle elämäntavalle. Valmennus tähtää terveellisiin elämäntapoja tukeviin valintoihin. Uusien toimintapojen muutos vie aikaa ja sen vuoksi valmennusaika on puoli vuotta. Puolen vuoden jälkeen on mahdollisuus siirtyä jatkoryhmään jossa pääpaino on jo opittujen asioiden ylläpito. Painonpudotusvalmennus on tarkoitettu ennen kaikkea sinulle joka:
-
Koet liikunnan aloittamisen haasteelliseksi ja kaipaat potkua aloittamiselle.
-
Kuntosi on heikko ja ravitsemuksen perusasiat vailla toteutusta.
-
Odotat tuloksia pidemmällä aikavälillä.
-
Olet valmis sitoutumaan valmennukseen pidemmäksi aikaa, noin 6kk.
-
Kaipaat säännönmukaisuutta ja tehtäviä/tavotteita ravitsemuksen ja liikunnan suhteen.
-
Kaipaat pidempiaikasta seurantaa ja kannustusta tekemiseesi.
-
Tykkäät toimia ryhmässä ja saat vertaistuesta motivaatiota.
Mitä painonpudotusvalmennus sisältää?
-
Tapaaminen 1x viikkoon treenin merkeissä noin puolen vuoden ajan.
-
22 treenikertaa (painotuksena ohjattu lihaskunto/ ravitsemus).
-
Kehonkoostumusmittauksen valmennuksen alussa ja lopussa kuntokeskus Lewelissä kts. linkki alla * (omakustanteinen, mittausta hyödynnetään valmennuksessa).
-
Antropometriset mittaukset (mittanauhamittaus viidestä pisteestä).
-
Ruokapäiväkirjan ohjeistus ja täyttöohjeet.
-
Henkilökohtainen ravitsemuskerta 30min.
-
Ohjelmarunko liikunnalle & seurantalomake edistymiselle.
-
Jokaviikkoiset ravitsemustavoitteet.
-
Tuloksien seuranta ja lomakkeet ( seuranta ryhmätasoisesti).
-
Facebook/whats up ryhmän, jossa saatte vaihtaa tuntemuksianne ja olla toistenne tukena matkalla muutokseen (ryhmän tuki on muodostunut erityisen tärkeäksi).
-
Viikottaiset perjantai postit ( muistutetaan viikon tavotteista).
-
Ryhmän koko maksimi 6 henkilöä.
Puolen vuoden valmennuksen jälkeen valmennusta on mahdollista jatkaa toiset puoli vuotta painonpudotuksen jatkoryhmässä.
*Kehonkoostumusmittaukseen pääset tutustumaan kuntokeskus LeWel:in palveluista, linkkiin pääset tästä.
Painonpudotusvalmennus jatkoryhmä
Jatkoryhmä on tarkoitettu henkilöille jotka hallitsevat jo ravitsemuksen perusteita ja osaavat lihaskuntoharjoitusten perusliikkeitä, kyykky, punnerrus, vatsalihas harjoitteita, tai ovat jo käyneet painonpudotusvalmennukseni. Jatkoryhmässä käymme edelleen läpi samoja ravitsemusasioita, mutta hieman pintapuolisemmin. Keskitymme jatkoryhmässä ylläpitämään valmennuksessa opittuja asioita muun muassa:
-
Ravitsemuksen tärkeyttä ja terveelisten valintojen ylläpitämistä (edelleen jokaviikkoiset tavoitteet)
-
Lihaskunto pääpainona yhteisissä tapaamisissa
-
Valmennuksen sisältö rakentuu ryhmän toiveista
-
Intensiivisempi ote liikkumiseen ja juurrutetaan liikunnallinen elämäntapa osaksi arkea.
-
Henkilökohtainen 30min valmennus (mitä asioita on hyvä huomioida yksilöllisesti)
-
Omakustanteinen kehonkoostumusmittaus ( yllä linkki LeWelin sivuille).
Yhteisiä tapaamisia on 22 kertaa, kerta viikkoon noin puolen vuoden ajan.
Lisäksi jokainen ryhmäläinen on oikeutettu 1x valmennujakson aikana ratkaisukeskeisen lyhyterapiakännille valmentan kanssa (valmentaja tekee parhaillaan opintoja kyseisestä aiheesta).
ILMOITTAUTUMINEN ON NYT AUKI!
Painonpudotusryhmiä alkaa kaksi! Valitse ajankohta joka sopii sinun aikatauluusi paremmin.
-
Tapaamme yksityisessä toimitilassani osoitteessa peräläntie 206
-
Ma: 13.01 klo:19.15 TÄYNNÄ
-
Ti: 14.01 jatkoryhmä klo:19.15 TÄYNNÄ
-
Valmennuksen hinta: 130€/kk.
-
Maks. 6 henkilöä/pienryhmä.
-
Ota yhteyttä suoraan sähköpostiini irina@jotainraikasta.fi tai yhteystietolomakkeen kautta alla olevan linkin kautta.
Huomioithan mikäli molemmat ryhmät eivät täyty, vain maanantain ryhmä järjestetään. Varauduthan järjestämään aikaa valmennukselle myös maanantaina.
UUSI RYHMÄ ALOITTAA 11.08 2025, PAIKKOJA VOI JO VARATA!
Jotain Raikasta
Peräläntie 206 40660 Jyväskylä
0408228153
© 2023 Jotain Raikasta Oy
Y-Tunnus 3367610-3
ALOITETAAN MATKA YHDESSÄ
TULE NÄHDYKSI KUULLUKSI OMANA ITSENÄSI