Hyvän olon lähteenä -hymy

Motivoin sinut energisyyteen


Yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyys asettaa ihmisille paineita jolloin unohdetaan se tärkein; hyvä olo. Tiesitkö, että meillä kaikilla on henkistä pääomaa jota voimme kartuttaa liikunnan, oikeanlaisen ravinnon ja riittävän levon avulla lähes rajattomasti? Meidän kaikkien tulisi osata kuunnella omaa sisintä ja tehdä töitä sen eteen, että on kotonaan omassa kehossaan. Vanhoista energiaa kuluttavista tavoista on kuitenkin vaikeampi luopua kuin opetella uusia. Siksi elämäntapamuutos on hidas toteuttaa. Isoissa muutoksissa on hyvä olla sellaisia ihmisiä ympärillä jotka tukevat haluttua muutosta.

Olen yrittäjä jotta saan tehdä sitä työtä josta todella nautin ja jossa koenolevani hyvä. Haluan jakaa kaiken tiedon ja kokemukset eteenpäin ja opettaa ihmisiä löytämään lisää hyvää oloa elämäänsä olemalla tyytyväisiä itseensä. Saamaan lisää voimaa ja energiaa riittävän ravinnon, liikunnan ja levon kautta. Hyvä olo on kaikkien oikeus. Oli tavoitteesi mikä tahansa lähdemme sitä kohti askel kerrallaan. Yhdessä me onnistumme!

Minä olen Irina, sulka päässä 150 cm energiapakkaus. Äiti kahdelle ihanalle tytölle ja puoliso urheilua rakastavalle (entiselle kiekkoammattilaiselle) Pekalle. Urheilu on kuulunut elämääni läpi elämän. Nuoresta jumppatytöstä kuoriutui kilpa-aerobikkaaja joka pokkasi Australiassa vuonna 2011 Aerobicin maailmanmestaruuden. Voiton jälkeen opiskelin liikunnanopettajaksi ja Personal Traineriksi. Yrittäjänä pystynkin hyödyntämään kaikkea kokemaani ja oppimaani asiakkaideni hyväksi.

Matka kohti hyvää oloa alkaa tänään. Otetaan ensiaskeleet yhdessä!